Tulihan se "kesä"…

Kotimaan tiukat pakkaset hyydyttivät hurf-kauden lähes ennätysmäisen aikaisin, jo marras-joulukuun vaihteessa. Samoihin aikoihin myös minulle selkiytyi työkuviot tulevan vuoden osalta ja työpaikan vaihto antoi mahdollisuuden viikon sapattivapaan pitämiseen heti tammikuun alussa. Aloin heti ideoida mahdollisuutta lämmittää vanhoja luita jossakin edes vähän lähempänä päiväntasaajaa. Ensin ajatus oli napata viime hetkellä äkkilähtö esim kanarialle mutta kun väliviikolla alkoi näyttää siltä, ettei äkkilähtöjä yksinkertaisesti ollut tarjolla ainakaan järkevään hintaan päätin ottaa käyttöön varasuunnitelman ja buukkasin lennot ehkä ei talousasioiden osalta, mutta ainakin kelien ja surffin puolesta luotettavaan Portugaliin. Tietysti pieni riski oli että kelitkään eivät niin kaksiset olisi aivan keskellä talvea, mutta tämä huoli osoittautui onnekaasti turhaksi.



Mutsini syntymäpäivä on tammikuun ensimmäinen (voinette hyvin kuvitella mitenkä kauheaa joskus myöhemmässä teini-iässä muorin synttärikakkukahveille raahautuminen oli ;) ja koska en ollut ikinä antanut äitille sen kummempia synttärilahjoja ajattelin tällä kertaa yllättää ja hommasin liput myös hänelle.
Yksi hyvä puoli äitin kanssa matkustamisessahan on jo se, ettei yksinkertaisesti voi asua niissä sikaloissa, joissa yleensä majoittuisi sen viimeisen pennin venyttämiseksi. Majapaikaksi varasin luksus luokan huvilan lähimpänä surffirantoja sijainneesta golf-resortista.



Algarveen päästyämme asiat alkoivat näyttää erittäin hyvältä: huvilamme osoittautui paremmaksi, kuin olisimme osanneet kuvitella kattoterasseineen ja poreammeineen, jopa äärimmäisen hyvin toiminut sauna löytyi resortin kylpylästä, sen vapaa käyttö kuului huvilan hintaan ja mikä parasta kelit näyttivät suosivan koko viikon samoin kuin aallot!

Kaikista aikaisemmista reissuistani poiketen pyörimme läpi lähestulkoon kaikki lähialueen turistikohteet, joita ei onneksi ollut montaa, eikä niissä ollut myöskään montaa kävijää tähän aikaan vuodesta. Se puoli hoitui siis yllättävän kivuttomasti ja oli jopa jollain kierolla tavalla ihan mielenkiintoista.
Yhtenä päivänä kävimme jopa testaamassa kattoterassiltamme komeasti näkyneen golfkentän! Palmut söivät (kirjaimellisesti) ainoastaan neljä palloa, mutta aika pirun hauskaa se kolopallon lätkiminenkin oli.

Juuri kun luulitte, että savolainen on jo täysin harhautunut sivuraiteille, niin päästään sitten siihen pääasiaan. Surffit nimittäin osuivat enemmän kuin kohdalleen viikon aikana! Jokaiselle päivälle löytyi sopiva ranta parille tunnin-kahden surffille ja ranskasta kesällä hommattu 3-2 millinen märkkäri riitti hupulla höystettynä pitämään mukavasti lämmön yllä veden ollessa noin 17 asteista ja ilman pyöriessä 20 tuntumassa.
Tuulet suosivat länsirannikkoa, joka taas takasi sen, että aalloissa riitti myös koon puolesta hyvin potkua! Kiersimme läpi Sagresin lähistön perusrannat ja vähän salaisemmatkin sopukat ja kaikilta löytyi enemmän, kuin vähemmän täydellisiä aaltoja. Vaikka ensimmäisinä päivinä olo tuntuikin kunnon ja tuntuman osalta todella ruosteiselta jo viikon puolessa välissä pääsi taas katselemaan sisältäpäin tuubaavan aallon taikaa!



Jos joku on joskus yrittänyt ottaa valokuvia yhtään mistään urheilulajista, saati sitten surffauksesta, tietää että onnistuneen kuvan saaminen nopeatempoisesta toiminnasta on kaikkea muuta kuin helppoa. Mutsi napsi viikon aikana ensimmäisen kerran elämässään surffikuvia ja aika käsittämättömän hyvin hän homman hanskasi. Varsinkin yksi Bordeiran rannalta viimeisenä päivänä napattu kuva oli ylitse muiden ja se kiteyttää enemmän kuin hyvin viikon meiningin. Hienoa mutsi!



Savolainen surffari toivottaa onnekasta uutta vuotta 2011!

La grande finale

Viikko Ranskan aurinkorannoilla hujahti kuin tölkillinen Olvia taivashupeltajan kurkkuun. Ja vaikken itseäni näissä hommissa aivan märkäkorvana pitänyt niin pakko myöntää että sitä Suomesta Ranskaan laivattua Olvia tosiaan tyhjentyi sellaista tahtia että vaastaavaa en ole kyllä koskaan nähnyt. Viikko, varsinkin sen loppuosa oli kelin puolesta lähempänä Skotlannin talvea, kuin Etelä-Ranskan kesäkuuta. Mitenkä tämä vaikutti hupeltajien viinan kulutukseen jäänee mysteeriksi.. En usko että paljoakaan. Kaatosateet saivat aikaan vuosikymmenen ennätystulvat ja ne tietenkin myös tyhjensivät kaikki sadevesiviemärien ja jokien jätteet suoraan surffirannoille.


Ensimmäiset 2 matkapäiväähän menivät osaltani sairasvuoteella, rasittavan kesäflunssan ansiosta. Saatuani olotilan siedettäväksi alkoikin se sade ja ulvova tuuli… No mutta mutta, kyllähän sieltä muutama aurinkoinen hetki ja hyvä surffikin välistä vielä löytyi! Yksi reissun mukavimmista osui Hossegorin Le Brevéntiin ja toinen reissun ainoana täysin aurinkoisena ja tyynenä aamuna hyvällä porukalla Biarritzin Grande Plagelle.
Kelien muuttuessa kauheudessaan yhä uskomattomampiin svääreihin alkoi spekulaatio taivashupelluksen avulla isojen sponsorien (tai ainakin sponsorien isosti) tukeman Surf SM kisan läpiviennin mahdollisuuksista. Lähes loputtoman edestakaisin veivaamisen jälkeen sopimus yhteissessareista lyötiin lukkoon torstaina tunnin varoitusajalla. Kun kaikki kymmenkunta urheaa kumipukuista atleettia olivat jo juoksemassa kohti myrskyistä merta keskeytti hengenpelastajan torvi leikin alkumetreilleen. Vielä kohtalaisen siniseltä näyttänyt vesi Biarritzin Grande Plagella oli kuulemma vaarallisen likaista. No sama hengenpelastaja vinkkasi, ettei muutaman kilometrin päässä sijainneita Angletin rantoja olisi luokiteltu, joten siellä voisi surffata. Kisa siirrettiin salamapäätöksellä suuren joen viereiseille rannalle, La Barreen. Aallot näyttivät kovasta tuulesta huolimatta yllättävänkin hyvältä, mutta vesi, se imitoi värillään kisoja sponsoroinutta Tazza kaakaota.
Tällä kertaa kisailu saatiin käyntiin ja näin kaksinkertaisen aikaisemman mestarin Jhonny Mikkosen nappaavan heti kärkeen todella mukavan näköisen aallon. Itse hain paikkaani vähän liikaa enkä saanut raavittua kasaan kuin pari pienempää siipaletta. Toisen niistä jälkeen, takaisin ulos meloessa alkoi vatsassa tuntua oudolta. Hetkä myöhemmin tulikin ihan reilu buglu suuhun, jonka jälkeen maha tyhjeni kahdessa erässä pohjia myöten. Sama tapahtui ainakin yhdelle muulle vedessä olleelle kaverille. Ruskeassa vedessä surffareiden seassa nähtiin lilluvan ainakin erinäisiä karahkoita, katiska, muovipusseja ja varmasti jokunen muukin mahan sisältö kuin meikäläisen ja Oikarisen Antin.
Lopulta kaikki siirtyivät rannalle huuhtelemaan myrkyttynyttä elimistöään Jegermaisterilla ja muilla virvokkeilla.
Kisojen yhteydessä pidettäviksi tarkoitetut RipCurl beach paryt järjestettiin koko seudun ainoassa lämpimässä paikassa, tupaten täyteen ahdetussa hotellihuoneessa. Hyvin tarkeni! Bileiden siirtyessä jatkoille oli vuorossa palkintojen jako. Erikoistoimittaja Niittymäki kuulutti meikäläisen kolmospallille. Olin iloisesti yllättynyt. Seuraava nimi oli todellinen yllätys: Jhonny Mikkonen oli kakkospaikalla! Kuka olisi voittaja? Päivän musta hevonen oli Ausseissakin savolaiselle seuraa pitänyt lungin tyylin mestari Pyry Pietiläinen! Pyry oli saanut napattua pari päivän parasta aaltoa ja kruisaillut ne pehmeällä tyylillään aina rantakuohuihin asti. Tämä oli lämmittänyt aussituomariston mieltä!

Viimeisenä matkapäivänä kävimme vielä pienellä porukalla vesillä syyskuista hankoa muistuttaneissa olosuhteissa. Olipahan reissu!

Kuvassa mestari ja ronssimitalisti odottelemassa aaltoa eteläisessä Australiassa.

Mon Dieu!

Puoli vuotta on kadonnut kuin pieru saharaan ja oravanpyörä lähestulkoon nielaissut savolaisen surffarin kiduksiinsa.
Syvimmässä lamassa kärvistelleeseen lakko-Suomeen paluun voisi kuvailla olleen kaikkea muuta kuin ruusun terälehdillä tanssimista, mutta selkänahasta revityllä puurtamisella ja pitkäjänteisyydellä alkaa perusasiat olla taas pikku hiljaa reilassa.
Ja niihin perusasioihinhan kuuluu tietenkin matkustaminen Ranskaan surffin SM-skaboihin!

Vuosituhannen kylmin ja lumisin talvi antoi oivalliset olosuhteet lumella luisutteluun ja pakko on myöntää, että parin vuoden tauon jälkeen fiilikset Talman paippia hinkatessa olivat kyllä erinomaiset. Kevään koittaessa Härmäsurf (hurf) kausikin saatiin käyntiin kotoisten kalliorantojen, nolla-asteisen veden ja jäälauttojen muodostamassa, äärimmäisen epäinhimillisessä koktailissa. Mutta hyvältähän sekin pitkän tauon jälkeen taas maistui.
Nelipäiväiset kenraaliharjoitukset pidettiin kuukausi takaperin ASF:n porukalla Portugalin aluevesillä. Kelit eivät aaltojen puolesta osuneet täysin nappiin, mutta Eyjafjallajökullin pistäessä painavaa sanaa koko lentoliikenteen lopettamiseksi täytynee olla tyytyväinen, että reissu ylipäätään toteutui. Ja ihan kohtalaisissa aalloissa päästiin kuitenkin kurvailemaan! Lienee sanomattakin selvää, että maistui. :)

Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä patonkimaan länsirannikolle katsomaan millä tasolla Suomen lainelautailun kerma liikkuu vuonna 2010. Toivottavasti saadaan hyvät kelit ja kisat pidettyä!


Talvilämmittelyt Talmassa


Loppujäykistelyt Portussa

Kumarrus ja askel takavasemmalle

Kaikki päättyy aikanaan. Minun 11 kuukautinen seikkailuni läpi Indonesian, Australian, Uuden Seelannin, Fijin, Hawai'in ja Kalifornian alkaa olla kotiovelle kolkuttamista vaille paketoitu. Reissun viimeinen viikko eteläisen Kalifornian auringon alla oli upea lisä muutenkin uskomattomaan matkaan.
Tässä vaiheessa on tullut aika kiittää kaikkia matkaan tavalla tai toisella osallistuneita ja sen toteuttamisessa auttaneita. Heidän joukossaan myös tietenkin kaikki te lukijat! Toivottavasti olette nauttineet tarinoistani ja saaneet niistä irti enemmän, kuin lukemiseen uhratun ajan.

Erityiskiitokset menee satunnaisessa järjestyksessä seuraaville:
Lennille, isälle ja äitille, Annalle ja Jannelle, mummille, G-Landille, Mikolle & Niinalle, Jussille, Kömmölle, Jupelle, Dugong gangille, Joshille, Padang-Padangille, Allulle ja Evelle, Jamesille, Pyrylle ja Jennille, Bells beachille, Rumonille, Roosterille, Yogi-bearille, Nickille, Raglanille, Joelle, Cloudbreakille, Billille, Jackille, Sergiolle, Heatherille, Pipelinelle sekä kaikille kavereille, jotka hajamielisyydessäni unohdin tästä listasta. Olette kaikki tärkeitä.

Hauskaa joulua!
Kenties jonain päivänä savolainen surffari vielä palaa estradille uuden seikkailun merkeissä…

Aikainen joulu

Viisi viikkoa North Shorella saivat arvoisensa päätöksen, kun sunnuntaiaamuna, kolmen tunnin yöunien jälkeen sotkin lihasmuistiin taotun viisimailisen Turtle Baystä Ehukai Beach parkiin auringon vielä tehdessä nousuaan palmujen takaa. Pipeline Masters, maailmanmestaruuskiertueen viimeinen osakilpailu oli käyty edellisinä päivinä reippaan kokoisessa, mutta täydellisessä aallokossa. Yön aikana aallokko oli ennustetusti pienentynyt hieman, mutta aamuhämärissä näin edelleen hauskan kokoisten ja lasisten aaltojen paukkuvan maailman kuuluisimmalle riutalle. Kuudelta aamulla (lähes pimeää) vedessä oli jo parikymmentä tyyppiä. Tälläkertaa tarkoituksena ei ollut kuitenkaan löytää omaa rauhaa, vaan survoa itsensä keskelle mehiläispesää. En olisi antanut itselleni anteeksi tämän tilaisuuden menettämistä.
Ei muuta, kuin pokerinaama päälle ja vesille. Sain napattua pari pienempää aaltoa tuntuman saamiseksi, pohkeissa ei tuntunut tutinaa ja fiilis oli erittäin hyvä. Ujuttauduin lähelle ulointa riviä istuen hyvissä asemissa riutan kärjen kohdilla. Pari settiä rullasi läpi ja annoin tilaa ympäröiville surffareille. Seuraava aalto alkoi muodostua täydellisesti minun ja vieressä istuneen tyypin edessä pyörähdimme molemmat ympäri ja huikkasin kaverille "Pipe or Backdoor?" (Kyseinen aalto murtuu molempiin suuntiin. Vasuri on Pipeline ja oikea nimeltään Backdoor) Kaveri vastasi Backdoor, joten Pipe jäi avoimeksi minulle. Ehdin seistä seinällä ehkä sekunnin verran, ennen kuin aalto muljahti ympyrän muotoiseksi tuubiksi. En ollut erityisen syvällä verhon takana, joten tilavasta huoneesta ulos löytäminen ei tuottanut ongelmia. Tein yhden kurvin avoimella seinällä ja suuntasin kohti rantaa. Tammikuussa tämä hetki oli ollut etäinen unelma. Nyt se oli totta ja se tuntui todella, todella makoisalta.

Illalla seisoin reppu pakattuna ja lauta kainalossa Honolulun lentokentällä. Edessä matkan viimeinen etappi Kalifornian auringon alla. Fijillä tapaamani Bill oli kutsunut minut kylään lähes meksikon rajalle, San Diegoon, joten ensimmäinen suuntakin oli selvillä.

Tätä kirjoittaessa alkaa toinen päivä Kaliforniassa olla lopuillaan ja olen päässyt kiskomaan neopreenihaarniskan päälleni jo pariin otteeseen. Itseasiassa tänään Billin kanssa heitetty aamupartio Blacks nimiselle rannalle oli (olemattomiin) ennakko-odotuksiin nähden uskomattoman hauska reissu!


Kuva on otettu Haleiwassa, Ali'i beachillä viime lauantaina ennen auringon nousua ihan perus pokkarikameralla ja kiitokset siitä menee Uuteen Seelantiin Heather Hamiltonille.

Grande Finale

Maailman arvostetuin isojen aaltojen surffauskilpailu, The Eddie Aikau Memorial, joka pidetään (jos pidetään) Oahun North Shorella, Waimea bayssä on tapahtuma, jonka moni lajista kiinnostunut haluaisi todistaa. Viimeisen 25 vuoden aikana tapahtuma on pystytty järjestämään vain 8 kertaa täydellisten olosuhteiden (jättiläismäiset aallot, sopiva tuuli ja aurinkoinen sää) ollessa suhteellisen harvinaista herkkua jopa Hawai'illa. Kilpailu voidaan pitää vuosittain minä tahansa päivänä joulukuun alun ja helmikuun lopun välillä ja edellisestä kerrasta on kulunut 5 vuotta.

Tänään kaikki palaset sitten loksahtivat kohdalleen ja kolmisenkymmentä maailman parasta jättiaaltojen ratsastajaa pääsivät näyttämään osaamistaan tuhatpäisen yleisön hurratessa rantahiekalla ja ympäröivillä kukkoloilla. Heidän joukossaan myös (ainakin) yksi lajista kiinnostunut savolainen.
Kymmentuntinen päivä rantahiekalla oli kieltämättä hikinen ja puuduttava, mutta myös sen arvoinen. Roudasin 10 kilsan pyöräilymatkan päässä sijaitsevalle rannalle myös oman lautani, jota en kuitenkaan aikonut uittaa tänään, vaan tarkoituksena oli yksinkertaisesti astua takaisin ekaluokkalaisen lätkäfanin kenkiin ja metsästää lautaan muutama nimmari. Nykyinen lautani, jonka sain puoliksi säälistä paikalliselta sheipparilta, kantaa mielenkiintoista tarinaa, joten mielessä oli erityisesti yhden tietyn surffarin puumerkki. Michael Tuten, kaveri jolta lautani sain, sheippasi laudan pari vuotta sitten tälle herralle käytettäväksi Mauin Honolua Bayssä. Kyseisellä reissulla mies päätti kuitenkin keskittyä vain golfin peluuseen, joten lauta jäi käyttämättömäksi. Parin vuoden Miken nurkissa pyörimisen jälkeen siitä tuli sitten savolaisen surffarin maailmanympärimatkan seitsämäs pulkka. Olin onnellinen että lauta toimii todella hyvin minun jalkojeni alla, ylpeä sen historiasta ja nyt kun laudan pohjaa koristaa vielä sen alkuperäiseksi omistajaksi tarkoitetun miehen, maailman kuuluisimman surffarin, Kelly Slaterin nimikirjoitus voisi sanoa että kaikki palaset on kohdallaan!

Tätä en uskonut heti sanovani, mutta nyt toivon että aallokko PIENENISI ja pääsisin nauttimaan vielä viimeisistä mahdollisuuksista tropiikin lämpimissä vesissä!

Takaisin satulaan (ja sieltä alas)

Portugalista Hawai'ille lennätetty flussa piti meikäläistä viikon verran sängyn pohjalla.
Tuskallisen pitkän kärvistelyn jälkeen olo tuntui eilen aamulla sen verran hyvältä, että oli aika kivuta takaisin pyörän selkään ja suunnata lauta kainalossa paikkaan, jossa aaltojen ratsastajien unelmat joko käyvät toteen tai pirstoutuvat raa-an meren käsittelyssä. (tätä NorthShore-mainosslougania jenkkimedia jaksaa hehkuttaa loputtomasti) Pysähdyin majapaikkaani lähimmälle riutalle tarkastamaan aallokon, joka näytti yllättävänki hyvältä. Olin riittävän aikaisin liikenteessä, eikä aaltojen välissä kellunut vielä kovin montaa päätä. Juuri kun olin aloittamassa matkani vesille vilkaisin sitten taakseni ja rannalle käveli 12(!) ei siis 2 tai 5 vaan kaksitoista japsihinuria uudenkarheat laudat kädenjatkeina. Kirosin ja kauhoin salamana riutan reunalle odottamaan. Ensimmäinen aalto sattuikin kohdalle oikeastaan saman tien ja koukkasin seinälle. Uusi lauta tuntui todella hyvältä ja ketterältä jalkojen alla. Aalto alkoi kaareutua matalan riutan reunan ympärille ja pyörähti hyvän kokoiseksi tuubiksi. Sain neuvotteltua tieni takaisin päivänvaloon enkä olisi voinut arvata, että aamu alkaa näin täydellisellä tavalla! Tässä vaiheessa edes vesille tiensä löytänyt pikanuudeliruuhka ei enää ottanut pannuun. Muutamaa aaltoa myöhemmin olin taas hyvissä asemissa ja hyppäsin laudan päälle. Aallon pohjalla käännöstä tehdessäni osuin kuitenkin ehkä matalasta pohjasta nousseeseen pyörteeseen ja lauta muljahti oudosti. Tipahdin suoraan perseelleni laudan päälle ja samassa sekunnissa olinkin jo aallon lähettämänä kiertoradalla. Pyörityksen alussa tunsin kovan rusahduksen silmäkulmasta ja tovia myöhemmin pinnalla odotti jälleen kerran katkonainen lauta. Auki revenneestä silmäkulmastakin valui verta kohtalaisella tahdilla, joten oli hyvä aika suunnata takaisin rannalle. En tiedä oliko suurempi syy aallossa vai kovassa päässä, mutta ehkä oli ihan hyvä asia, että lauta hajosi pahemmin kuin silmäkulma.

Matkavakuutushan olisi toki korvannut savolaisen takaisin yhteen osaan parsimisen, jos nyt siihen asti olisi menty, muutta mistäpä almu uuden laudan hankkimiseen..