Viikko Ranskan aurinkorannoilla hujahti kuin tölkillinen Olvia taivashupeltajan kurkkuun. Ja vaikken itseäni näissä hommissa aivan märkäkorvana pitänyt niin pakko myöntää että sitä Suomesta Ranskaan laivattua Olvia tosiaan tyhjentyi sellaista tahtia että vaastaavaa en ole kyllä koskaan nähnyt. Viikko, varsinkin sen loppuosa oli kelin puolesta lähempänä Skotlannin talvea, kuin Etelä-Ranskan kesäkuuta. Mitenkä tämä vaikutti hupeltajien viinan kulutukseen jäänee mysteeriksi.. En usko että paljoakaan. Kaatosateet saivat aikaan vuosikymmenen ennätystulvat ja ne tietenkin myös tyhjensivät kaikki sadevesiviemärien ja jokien jätteet suoraan surffirannoille.
Ensimmäiset 2 matkapäiväähän menivät osaltani sairasvuoteella, rasittavan kesäflunssan ansiosta. Saatuani olotilan siedettäväksi alkoikin se sade ja ulvova tuuli… No mutta mutta, kyllähän sieltä muutama aurinkoinen hetki ja hyvä surffikin välistä vielä löytyi! Yksi reissun mukavimmista osui Hossegorin Le Brevéntiin ja toinen reissun ainoana täysin aurinkoisena ja tyynenä aamuna hyvällä porukalla Biarritzin Grande Plagelle.
Kelien muuttuessa kauheudessaan yhä uskomattomampiin svääreihin alkoi spekulaatio taivashupelluksen avulla isojen sponsorien (tai ainakin sponsorien isosti) tukeman Surf SM kisan läpiviennin mahdollisuuksista. Lähes loputtoman edestakaisin veivaamisen jälkeen sopimus yhteissessareista lyötiin lukkoon torstaina tunnin varoitusajalla. Kun kaikki kymmenkunta urheaa kumipukuista atleettia olivat jo juoksemassa kohti myrskyistä merta keskeytti hengenpelastajan torvi leikin alkumetreilleen. Vielä kohtalaisen siniseltä näyttänyt vesi Biarritzin Grande Plagella oli kuulemma vaarallisen likaista. No sama hengenpelastaja vinkkasi, ettei muutaman kilometrin päässä sijainneita Angletin rantoja olisi luokiteltu, joten siellä voisi surffata. Kisa siirrettiin salamapäätöksellä suuren joen viereiseille rannalle, La Barreen. Aallot näyttivät kovasta tuulesta huolimatta yllättävänkin hyvältä, mutta vesi, se imitoi värillään kisoja sponsoroinutta Tazza kaakaota.
Tällä kertaa kisailu saatiin käyntiin ja näin kaksinkertaisen aikaisemman mestarin Jhonny Mikkosen nappaavan heti kärkeen todella mukavan näköisen aallon. Itse hain paikkaani vähän liikaa enkä saanut raavittua kasaan kuin pari pienempää siipaletta. Toisen niistä jälkeen, takaisin ulos meloessa alkoi vatsassa tuntua oudolta. Hetkä myöhemmin tulikin ihan reilu buglu suuhun, jonka jälkeen maha tyhjeni kahdessa erässä pohjia myöten. Sama tapahtui ainakin yhdelle muulle vedessä olleelle kaverille. Ruskeassa vedessä surffareiden seassa nähtiin lilluvan ainakin erinäisiä karahkoita, katiska, muovipusseja ja varmasti jokunen muukin mahan sisältö kuin meikäläisen ja Oikarisen Antin.
Lopulta kaikki siirtyivät rannalle huuhtelemaan myrkyttynyttä elimistöään Jegermaisterilla ja muilla virvokkeilla.
Kisojen yhteydessä pidettäviksi tarkoitetut RipCurl beach paryt järjestettiin koko seudun ainoassa lämpimässä paikassa, tupaten täyteen ahdetussa hotellihuoneessa. Hyvin tarkeni! Bileiden siirtyessä jatkoille oli vuorossa palkintojen jako. Erikoistoimittaja Niittymäki kuulutti meikäläisen kolmospallille. Olin iloisesti yllättynyt. Seuraava nimi oli todellinen yllätys: Jhonny Mikkonen oli kakkospaikalla! Kuka olisi voittaja? Päivän musta hevonen oli Ausseissakin savolaiselle seuraa pitänyt lungin tyylin mestari Pyry Pietiläinen! Pyry oli saanut napattua pari päivän parasta aaltoa ja kruisaillut ne pehmeällä tyylillään aina rantakuohuihin asti. Tämä oli lämmittänyt aussituomariston mieltä!
Viimeisenä matkapäivänä kävimme vielä pienellä porukalla vesillä syyskuista hankoa muistuttaneissa olosuhteissa. Olipahan reissu!
Kuvassa mestari ja ronssimitalisti odottelemassa aaltoa eteläisessä Australiassa.
