G-Voimaa!

Puolitoista viikkoa haavojen nuolemista alkoi tuottaa toivottua tulosta ja viikon lähestyessä loppuaan aloin olla taas vedenpitävässä kunnossa. Paluu tuli niin sanotusti kreivin aikaan, sillä perjantai-iltana oli tarkoitus lähteä Kimmon kanssa jo kertaalleen lykätylle G-Landin reissulle. Grajagan, tai tuttavallisemmin G-Land on paikallisen pienen kalastajakylän mukaan nimetty pari kilometriä pitkä koralliriutta itäisellä Javalla, Plengkung luonnonpuiston alueella. Ensimmäisen surffiekskursion G-Landiin teki kalifornialainen seikkailija Bob Laverty ja nuori hawaiilainen Bill Boyum vuonna 1972. Tämän jälkeen, keskelle synkintä ja läpitunkemattominta viidakkoa on vuosien saatossa noussut kolme surfcampiä joihin monet vannoutuneet tyrskyjen ratsastajat palaavat vuodesta toiseen nauttimaan isoista ja voimakkaista aalloista. Nyt 37 vuotta myöhemmin oli sitten meidän vuoro. Reissu alkoi yli yön kestävällä auto-/laivakyydillä Balilta Javalle. Puolihorroksessa, surkeiden teiden röykytyksessä vietetyn yön jälkeen saavuimme aamulla Grajaganin kalastajakylään, josta viimeinen etappi surfcampille taittui leirin pikaveneellä. Kokenut kapumme taiteili viimeiset sadat metrit todella matalan riutan päällä rantaan ilman pohjakosketuksia. Ranta oli autio ja karu, mutta viidakon uumenista löytyi muutamasta eri mökkialueesta ja ruokailukatoksesta koostunut viihtyisä leiri. Aamupalan jälkeen suuntasimme heti aalloille australialaisten Luken ja Stevien näyttäessä reittiä riutan yli. Ensimmäinen päivä ei antanut ihmeitä aallokon ollessa pienehköä ja oudon voimatonta. Oli vaikea kuvitella, että kyseessä olisi ollut yksi maailman tuubaavimmista aalloista. Päivä vain oli väärä.
Pari seuraavaa päivää meininki olikin aivan eri, kun swelli hyppäsi muutaman jalan ylöspäin aallonvälin venyessä 16 sekuntiin. Isoimmat setit olivat jo yli 30 vuotta paikan päällä käyneen hawaiilaisen Georginkin mukaan 6 jalkaisia, joka tarkoitti savolaiselle täysin riittävää kokoa. Surffasimme Moneytrees ja Launching pads -nimisiä osia parhaimmillaan pari kilometriä pitkästä aallosta. Lauantain iltasurffilla näin Kimmon seisovan selkä suorana isomman settiaallon seinällä paksun lipan lentäessä horisontin suuntaisesti päänsä yläpuolella. Sen aallon Kimmo selvitti täysin puhtaasti! Olin vähintään yhtä fiiliksissä näkemästäni, kuin mies oli itse kokemastaan. Vaikka tuhoutumisiakin tuli monia, olimme onnekkaita, eikä paria evän katkeamista lukuun ottamatta mitään havereita sattunut. Paluukyydissä hymy oli korvissa, eikä edes kahdeksan tunnin röykytys hikisessä bussissa tai matkalla sattunut pieni peltikolarikaan pystynyt pilaamaan tunnelmaa. (Bussikuskimme oli kyllä aavistuksen verran nyrpeänä, kts kuva:)
G-Land oli ollut meille hyvä.

Kuvista, vesikamerasta ja reissuseurasta vielä iso kiitos Kömmölle!