Kadonneet sivut

Ala-asteelta selkärankaan syöpyneen tavan mukaan olen kirjoitellut matkapäiväkirjaa lähestulkoon aina ollessani reissun päällä. Niin myös tällä reissulla. Blogin ansiosta päiväkirjaa ei ole kuitenkaan tarvinnut laittaa kenenkään luettavaksi, vaan olen pitänyt sen enemmänkin omana muistionani reissun yksityiskohtaisemmista käänteistä. Avatessani päiväkirjatiedostoa eilen kone kuitenkin ilmoitti melko selväkielisesti, että tiedosto on tuhoutunut pysyvästi. Olin ottanut tiedostosta fiksuna yhden varmuuskopion lähestulkoon pari kuukautta ja viitisen kymmentä sivua sitten. Oman hengentuotteensa menettäminen bittiavaruuteen jättää aika tyhjän fiiliksen, vaikka tekstejä ei välttämättä koskaan olisikaan ollut tarkoitus missään julkaista. Parhaita tunnelmia on kuitenkin ollut hyvin terapeuttista lueskella hetkinä, jolloin koti-ikävä on kovimmillaan.
Koska suurin osa tähänastisista tarinoista tuhoutui, niin rekonstruoidaan tänne nyt sitten edes yksi pätkä, joka pysyy tallessa. Se on päivältä, jolloin sain ensimmäisen oikean tuubini. Se on pelastanut monta hyttysenpuremien riivaamaa iltaa ja muistan sen ulkoa aika hyvin. ;)
Sanastoa:
Tuubi – onttona murtuvan aallon sisälle jäävä tila.
Setti – muutamasta normaalia isommasta aallosta muodostunut rykelmä, joita muodostuu aaltojen kulkiessa merellä pidemmän matkan.
Droppi – pudotus melonnan jälkeen aallon kyytiin. Hetki jolloin pitäisi nousta seisomaan.
Sektio – suora finglishinnus sanasta section. Yhdellä kertaa murtuva pätkä aaltoa.
--

Tiistai 24.3.2009 Aallot kotirannallani Binginissä olivat hyvin lähelle samaa 3-4ft kokoa, kuin eilenkin, vaikka ennusteen mukaan swelli oli tippunut 12 jalasta kahdeksaan. Ehkä juuri ennusteesta johtuen myös ruuhkaa oli vedessä paljon vähemmän. Meloin ulos hämärässä ennen auringon nousua ja sain ensimmäisen puolen tunnin aikana monta hyvää siivua aivan yksinäni. Jopa kurvailu tuntui lähtevän aika mukavasti! Olisiko eilinen polvitreeni tuottanut näin nopeasti tulosta? Paras aalto oli kuitenkin vielä tulossa, kun muutamaa tuntia myöhemmin istuimme lihaskimpun aussinuorukaisen kanssa hieman muita ulompana odottamassa isompaa settiä, joita rullasi sisään harvakseltaan. Pian sellainen alkoikin näkyä ja aussi viittasi minulle ensimmäistä aaltoa, vaikka oli itse paremmissa asemissa. Kauhoin aallon kiinni ja sain koukattua dropista hyvällä vauhdilla pienen sektion ohi, kun se tapahtui: aalto heitti villisti kohisevan tuubin kokonaan ympärilleni. Vauhtia oli sen verran hyvin, että kaahasin ulos avoimelle seinälle ja koukkasin vielä takaisin vaahtojen eteen. Se oli hyvä lopetus.
Rannalla takaisin portaille kävellessäni fiilis sai vielä pientä lisäbuustia, kun vedestä juuri ennen minua pois tullut fijiläinen kaveri hehkutti viimeistä aaltoani. Ei ollut ensin uskonut, että tulisin ulos. Olin siis kadonnut aivan kokonaan murtuneen aallon sisään.
Itse tuubista ei kovin selkeitä muistikuvia kyllä jäänyt. Aika valkoiselta siellä näytti ja kova oli kohina. Ulos tullessa kyllä tajusi mitä oli tapahtunut, kun dreamlandin jyrkänteet loistivat taas kirkkaina silmien edessä.
--