Ensimmäinen pysäkkimme Lombokilla oli yksi maailman parhaimmiksi tituleeratuista aalloista ja ehkä jokaisen oikea jalka edellä surffaavan märkä uni, Desert Point. Ainoa miinuspuoli Bango-Bangossa tai Desert Pointissa on se, ettei aalto toimi kovinkaan monena päivänä vuodesta. Kun saavuimme juurikaan liioittelematta endurokuljettajan verran mopoilutaitoja vaatineen soratien päähän Desert Pointiin viikko sitten torstai-iltana, oli yksi niistä useammista päivistä. Menin silti vesille vielä juuri ennen auringonlaskua, vaikka aallot olivat todella marginaalisen kokoisia. Tämä oli mahdollisesti hyvä ratkaisu, sillä edellisessä postauksessakin mainittu vatsanpohjaa kutkuttava tunne legitimisoitui yön aikana helvetilliseksi balibellyksi. Lääkelaukussa ei tietenkään ollut jäljellä kuin muutama hassu imodiumi (suolen tukkijalääke), joten peli oli jotakuinkin menetetty. Perjantaiaamu valkeni osaltani paskahuusista tuijottaen, kuinka parikymmentä minua onnekkaampaa tyyppiä napsi täydellisiä ja pitkiä tuubeja vain muutaman kymmenen metrin päässä.
Saatuani suoleeni jonkinlaisen tulpan naapuribambumajan brasseilta haalituilla imodiumeilla (iso kiitos heille), käänsimme mopojen keulat takaisin ihmisten ilmoille. Mataramin (Lombokin pääkaupunki) apteekista löytyi onneksi hyvin roppeja yhden vatsataudin nujertamiseksi.
Koska olin kuitenkin sen verran heikkona, etten todennäköisesti olisi surffaamassa ainakaan pariin päivään, päätimme ottaa uudeksi suunnaksi Sengiggin turismokylän. Sieltä käsin Leenan olisi mahdollisuus tehdä haluamansa sukellusretki Gileille.
Mataramista saadut myrkyt alkoivat potkimaan sen verran hyvin, että pystyin jo sunnuntaina hyppäämään mukaan ”sukellusveneeseen”. Minä keskityin snorklaamaan dynamiittikalastuksen ansiosta valitettavan kuolleilla riutoilla Leenan katsellessa maisemia hieman syvemmältä. Vaikka korallit olivatkin pääosin surullisen näköistä katseltavaa, riitti värikkäissä merenelävissä silti ihmeteltävää. Pääsin sukeltamaan kilpikonnan vierellä ja katselemaan parimetrisen muraatin hampaita riittävän turvavälin päästä.
Sengiggin jälkeen otimme suunnaksi ”sen toisen Kutan” ja myönnettävä on, että fiilis tähänastisen reissuni lempipaikkaan palatessa oli kohdallaan. Maisemat ovat edelleen kuin satukirjasta, vesissä ei ole ruuhkaa ja aallot riittävän lähellä täydellisiä. Myös Leena on nauttinut etelärannan hiljaisesta tunnelmasta, joten mikäs täällä on ollessa.
Paljon on vielä kuitenkin nähtävää ja jo tällä hetkellä mopon keula osoittaa kohti uusia seikkailuja.
Parin päivän päästä olisi tarkoitus olla tiheiden ja tutkimattomien viidakkojen keskellä Sumbawalla!
Bahasa indonesia – suomi osa 2
mebel – huonekalut
khusus - pisuaari
No comments:
Post a Comment