Niin monta tarinaa reissun reissusta jäi, että niiden tilittäminen tässä olisi varmasti kaikkien kannalta aika puuduttavaa. Pitäydytään siis vain matkan satunnaisissa käänteissä.
Loppuhuipennus swellin osaltakin saatiin ja se nautittiin Lakey Peakillä, joka tosin karkasi aallokon suurentuessa surfikelvottomaan kuntoon. Onneksi syvemmältä lahdesta löytyi riuttoja, jotka pystyivät muodostamaan vielä surffailtavia maininkeja.
Juhannusta juhlistettiin Lombokin Kutalla sytyttämällä nuotio ”autiolle” rannalle upean tähtitaivaan alle. Ilta sai kuitenkin melkoisen antikliimaksin, kun yön pimeydestä hiippaili kusipäinen rosmo, nappasi Leenan laukun ja häipyi takaisin pimeyteen. Laukun mukana menivät molempien kamerat, Leenan puhelin ja tietenkin koko reissun valokuvat. Olin onneksi siirtänyt juuri samana aamuna kuvat omalta (uudelta) kameraltani tietokoneelle, joten edes ne jäivät talteen.
Kutalta Lembarin satamaan ajoimme sellaista rallireittiä, ettei sitä usko ellei itse näe. Välillä piti vain pysähtyä nauramaan ja ihmettelemään, että missä se TIE on? Yhtään valokuvaa tästä pätkästä ei tietenkään ole todisteena, mutta uskon, että uskotte jos sanon sen olleen huonokuntoisin tie, mitä olen koskaan missään nähnyt. Ja se tie oli 70 kilometriä pitkä. Sinä yönä tuli nukuttua mahallaan. Maisemat tältä reitiltä olivat kuitenkin myös tajuttomat, joten leukojen loksahtelu ei ollut ainoastaan jatkuvan röykytyksen ansiota.
Balille saapuminenkin tuntui jo jonkinlaiselta helpotukselta pitkän matkan jälkeen. Bukitille oli hyvä palata nauttimaan viimeisistä päivistä Indonesian lämmössä.
No comments:
Post a Comment