Kumarrus ja askel takavasemmalle

Kaikki päättyy aikanaan. Minun 11 kuukautinen seikkailuni läpi Indonesian, Australian, Uuden Seelannin, Fijin, Hawai'in ja Kalifornian alkaa olla kotiovelle kolkuttamista vaille paketoitu. Reissun viimeinen viikko eteläisen Kalifornian auringon alla oli upea lisä muutenkin uskomattomaan matkaan.
Tässä vaiheessa on tullut aika kiittää kaikkia matkaan tavalla tai toisella osallistuneita ja sen toteuttamisessa auttaneita. Heidän joukossaan myös tietenkin kaikki te lukijat! Toivottavasti olette nauttineet tarinoistani ja saaneet niistä irti enemmän, kuin lukemiseen uhratun ajan.

Erityiskiitokset menee satunnaisessa järjestyksessä seuraaville:
Lennille, isälle ja äitille, Annalle ja Jannelle, mummille, G-Landille, Mikolle & Niinalle, Jussille, Kömmölle, Jupelle, Dugong gangille, Joshille, Padang-Padangille, Allulle ja Evelle, Jamesille, Pyrylle ja Jennille, Bells beachille, Rumonille, Roosterille, Yogi-bearille, Nickille, Raglanille, Joelle, Cloudbreakille, Billille, Jackille, Sergiolle, Heatherille, Pipelinelle sekä kaikille kavereille, jotka hajamielisyydessäni unohdin tästä listasta. Olette kaikki tärkeitä.

Hauskaa joulua!
Kenties jonain päivänä savolainen surffari vielä palaa estradille uuden seikkailun merkeissä…

Aikainen joulu

Viisi viikkoa North Shorella saivat arvoisensa päätöksen, kun sunnuntaiaamuna, kolmen tunnin yöunien jälkeen sotkin lihasmuistiin taotun viisimailisen Turtle Baystä Ehukai Beach parkiin auringon vielä tehdessä nousuaan palmujen takaa. Pipeline Masters, maailmanmestaruuskiertueen viimeinen osakilpailu oli käyty edellisinä päivinä reippaan kokoisessa, mutta täydellisessä aallokossa. Yön aikana aallokko oli ennustetusti pienentynyt hieman, mutta aamuhämärissä näin edelleen hauskan kokoisten ja lasisten aaltojen paukkuvan maailman kuuluisimmalle riutalle. Kuudelta aamulla (lähes pimeää) vedessä oli jo parikymmentä tyyppiä. Tälläkertaa tarkoituksena ei ollut kuitenkaan löytää omaa rauhaa, vaan survoa itsensä keskelle mehiläispesää. En olisi antanut itselleni anteeksi tämän tilaisuuden menettämistä.
Ei muuta, kuin pokerinaama päälle ja vesille. Sain napattua pari pienempää aaltoa tuntuman saamiseksi, pohkeissa ei tuntunut tutinaa ja fiilis oli erittäin hyvä. Ujuttauduin lähelle ulointa riviä istuen hyvissä asemissa riutan kärjen kohdilla. Pari settiä rullasi läpi ja annoin tilaa ympäröiville surffareille. Seuraava aalto alkoi muodostua täydellisesti minun ja vieressä istuneen tyypin edessä pyörähdimme molemmat ympäri ja huikkasin kaverille "Pipe or Backdoor?" (Kyseinen aalto murtuu molempiin suuntiin. Vasuri on Pipeline ja oikea nimeltään Backdoor) Kaveri vastasi Backdoor, joten Pipe jäi avoimeksi minulle. Ehdin seistä seinällä ehkä sekunnin verran, ennen kuin aalto muljahti ympyrän muotoiseksi tuubiksi. En ollut erityisen syvällä verhon takana, joten tilavasta huoneesta ulos löytäminen ei tuottanut ongelmia. Tein yhden kurvin avoimella seinällä ja suuntasin kohti rantaa. Tammikuussa tämä hetki oli ollut etäinen unelma. Nyt se oli totta ja se tuntui todella, todella makoisalta.

Illalla seisoin reppu pakattuna ja lauta kainalossa Honolulun lentokentällä. Edessä matkan viimeinen etappi Kalifornian auringon alla. Fijillä tapaamani Bill oli kutsunut minut kylään lähes meksikon rajalle, San Diegoon, joten ensimmäinen suuntakin oli selvillä.

Tätä kirjoittaessa alkaa toinen päivä Kaliforniassa olla lopuillaan ja olen päässyt kiskomaan neopreenihaarniskan päälleni jo pariin otteeseen. Itseasiassa tänään Billin kanssa heitetty aamupartio Blacks nimiselle rannalle oli (olemattomiin) ennakko-odotuksiin nähden uskomattoman hauska reissu!


Kuva on otettu Haleiwassa, Ali'i beachillä viime lauantaina ennen auringon nousua ihan perus pokkarikameralla ja kiitokset siitä menee Uuteen Seelantiin Heather Hamiltonille.

Grande Finale

Maailman arvostetuin isojen aaltojen surffauskilpailu, The Eddie Aikau Memorial, joka pidetään (jos pidetään) Oahun North Shorella, Waimea bayssä on tapahtuma, jonka moni lajista kiinnostunut haluaisi todistaa. Viimeisen 25 vuoden aikana tapahtuma on pystytty järjestämään vain 8 kertaa täydellisten olosuhteiden (jättiläismäiset aallot, sopiva tuuli ja aurinkoinen sää) ollessa suhteellisen harvinaista herkkua jopa Hawai'illa. Kilpailu voidaan pitää vuosittain minä tahansa päivänä joulukuun alun ja helmikuun lopun välillä ja edellisestä kerrasta on kulunut 5 vuotta.

Tänään kaikki palaset sitten loksahtivat kohdalleen ja kolmisenkymmentä maailman parasta jättiaaltojen ratsastajaa pääsivät näyttämään osaamistaan tuhatpäisen yleisön hurratessa rantahiekalla ja ympäröivillä kukkoloilla. Heidän joukossaan myös (ainakin) yksi lajista kiinnostunut savolainen.
Kymmentuntinen päivä rantahiekalla oli kieltämättä hikinen ja puuduttava, mutta myös sen arvoinen. Roudasin 10 kilsan pyöräilymatkan päässä sijaitsevalle rannalle myös oman lautani, jota en kuitenkaan aikonut uittaa tänään, vaan tarkoituksena oli yksinkertaisesti astua takaisin ekaluokkalaisen lätkäfanin kenkiin ja metsästää lautaan muutama nimmari. Nykyinen lautani, jonka sain puoliksi säälistä paikalliselta sheipparilta, kantaa mielenkiintoista tarinaa, joten mielessä oli erityisesti yhden tietyn surffarin puumerkki. Michael Tuten, kaveri jolta lautani sain, sheippasi laudan pari vuotta sitten tälle herralle käytettäväksi Mauin Honolua Bayssä. Kyseisellä reissulla mies päätti kuitenkin keskittyä vain golfin peluuseen, joten lauta jäi käyttämättömäksi. Parin vuoden Miken nurkissa pyörimisen jälkeen siitä tuli sitten savolaisen surffarin maailmanympärimatkan seitsämäs pulkka. Olin onnellinen että lauta toimii todella hyvin minun jalkojeni alla, ylpeä sen historiasta ja nyt kun laudan pohjaa koristaa vielä sen alkuperäiseksi omistajaksi tarkoitetun miehen, maailman kuuluisimman surffarin, Kelly Slaterin nimikirjoitus voisi sanoa että kaikki palaset on kohdallaan!

Tätä en uskonut heti sanovani, mutta nyt toivon että aallokko PIENENISI ja pääsisin nauttimaan vielä viimeisistä mahdollisuuksista tropiikin lämpimissä vesissä!