Kylmää kyytiä

Kun itärannikon heräämistä henkiin oli odoteltu viikon verran, oli aika todeta, etteivät innoissani odottamat ”South Coast Pipeline” ja ”Australian Mundaka” antaneet makeiden maisemien lisäksi juurikaan muuta viihdykettä.

Mutta muistatteko elokuvan Point Break – Myrskyn ratsastajat? Tarinan loppukohtauksessa Patrick Swayze ja Keany Reeves tulevat vastaanottamaan ”50:n vuoden myrskyä” Australian eteläosiin Bells beachille (mukamas). Nimensä syvästi surffauksen mytologiaan uurtanut paikka tervehti savolaista ropsauttamalla niskaan rivakan reakuuron, eikä lämpötilakaan ollut paljon kymmenen asteen yläpuolella. Hyytävä tuuli ujelsi ja tummat pilvet peittivät taivaan. Ja jos kylmä vesi nuorentaisi, olisi Indonesian polttavan auringon tuomat vuodet otettu hyvin nopeasti takaisin. Päällä oli kaikki autosta löytyneet neopreenit ja ensimmäisten kärvistelyjen jälkeen oli silti käytävä hakemassa märkäpukuun huppu varastomyymälän tyhjennysalesta.
Mutta onpahan ollut aaltojakin. Itärannan tuskaillessa aallottomuuden kourissa, etelässä ei paljon alle miehenkorkuisia maininkeja ole näkynyt!
Auringon noustessa ulkolämpötilat (minulle sisälämpötilat) ovat olleet viiden asteen hujakoilla, joten aivan kuudelta ei ole enää aamusurffille tullut lähdettyä. No, eipähän tuo aurinkokaan nouse täällä paljon ennen seitsemää ja sen lisäksi on pitänyt odotella, että verenkierto palaisi kaikkiin raajoihin.

Eilen alkoi sitten sellainen tuuli ja tuiverrus, että kutsu samoilla seuduilla matkustelevien Pyryn ja Jennin tuttavien taloon oli erittäin tervetullut. Tämä päivä tuli käytettyä ihan vain maisemakierrokseen, joka ei ollut lainkaan hassumpi vaihtoehto tuulen vihellellessä 30m/s lukemissa ja aallokon ollessa vaatimatonta 15-20 jalkaa. Kuvista voi päätellä mikä oli meininki.
Itäranta kärvistelee edelleen peilityynen meren äärellä.