Takaisin satulaan (ja sieltä alas)

Portugalista Hawai'ille lennätetty flussa piti meikäläistä viikon verran sängyn pohjalla.
Tuskallisen pitkän kärvistelyn jälkeen olo tuntui eilen aamulla sen verran hyvältä, että oli aika kivuta takaisin pyörän selkään ja suunnata lauta kainalossa paikkaan, jossa aaltojen ratsastajien unelmat joko käyvät toteen tai pirstoutuvat raa-an meren käsittelyssä. (tätä NorthShore-mainosslougania jenkkimedia jaksaa hehkuttaa loputtomasti) Pysähdyin majapaikkaani lähimmälle riutalle tarkastamaan aallokon, joka näytti yllättävänki hyvältä. Olin riittävän aikaisin liikenteessä, eikä aaltojen välissä kellunut vielä kovin montaa päätä. Juuri kun olin aloittamassa matkani vesille vilkaisin sitten taakseni ja rannalle käveli 12(!) ei siis 2 tai 5 vaan kaksitoista japsihinuria uudenkarheat laudat kädenjatkeina. Kirosin ja kauhoin salamana riutan reunalle odottamaan. Ensimmäinen aalto sattuikin kohdalle oikeastaan saman tien ja koukkasin seinälle. Uusi lauta tuntui todella hyvältä ja ketterältä jalkojen alla. Aalto alkoi kaareutua matalan riutan reunan ympärille ja pyörähti hyvän kokoiseksi tuubiksi. Sain neuvotteltua tieni takaisin päivänvaloon enkä olisi voinut arvata, että aamu alkaa näin täydellisellä tavalla! Tässä vaiheessa edes vesille tiensä löytänyt pikanuudeliruuhka ei enää ottanut pannuun. Muutamaa aaltoa myöhemmin olin taas hyvissä asemissa ja hyppäsin laudan päälle. Aallon pohjalla käännöstä tehdessäni osuin kuitenkin ehkä matalasta pohjasta nousseeseen pyörteeseen ja lauta muljahti oudosti. Tipahdin suoraan perseelleni laudan päälle ja samassa sekunnissa olinkin jo aallon lähettämänä kiertoradalla. Pyörityksen alussa tunsin kovan rusahduksen silmäkulmasta ja tovia myöhemmin pinnalla odotti jälleen kerran katkonainen lauta. Auki revenneestä silmäkulmastakin valui verta kohtalaisella tahdilla, joten oli hyvä aika suunnata takaisin rannalle. En tiedä oliko suurempi syy aallossa vai kovassa päässä, mutta ehkä oli ihan hyvä asia, että lauta hajosi pahemmin kuin silmäkulma.

Matkavakuutushan olisi toki korvannut savolaisen takaisin yhteen osaan parsimisen, jos nyt siihen asti olisi menty, muutta mistäpä almu uuden laudan hankkimiseen..

Kulutusjuhlat

Parkkisakot, hajonnut tietokone, ensin hajonnut ja korjattu evä, jonka jälkeen jälleen yksi päreiksi pistetty lauta… Amerikan maalla asusteleminen ei ole todellakaan tullut savolaiselle halvaksi.
Mutta mitäs siitä, kun jalkojen alla kuhisee koko surffimaailman kuuma keskipiste: Norh Shore of Oahu. Muutamana päivänä, kun aallot ovat suosineet, on parin mailin mittainen hiekkarannanpätkä Sunset beachiltä Ehukai beachparkiin ollut niin täynnä valokuvaajia isoine linsseineen, ettei sitä voi oikeastaan edes käsittää. Koska viiden mailin matkani Turtle Bayn asunnosta surffibreikeille taittuu tätä nykyä polkupyörällä, en ole kuskannut omaa kameraa mukanani rannalle tämän kuvaajapaljouden todistamiseksi.
Itseäni kuitenkin ihmetyttää se, että aallot ovat toden teolla suosineet vain muutamana päivänä. Pääosin on ollut tuulista, pientä ja ruuhkaista sekamelska-aallokkoa. Kaukana on Indonesian lasiseinät, tai Fijin ruuhkattomat riuttabreikit.
Sinä yhtenä päivänä, kun aallot sitten taas olivat hyviä, niin menin tietenkin katkomaan lautani. Olin saanut Belaruksen takaisin edellisenä iltana hajotettuani eväblugin Rocky Pointilla. Ja jos uuden laudan pakko-ostos ei olisi jo muutenkin kirpaissut tarpeeksi, niin sitä edellisenä päivänä olin käynyt ostamassa uuden tietokoneen entisen "TravelMate"n sanottua sopimuksensa irti reissun loppusuoralla. Viimeiset rahat ja vähän ylikin on siis pumpattu henkitoreissaan räpiköivään Ameriikan talouteen ja oma osa kapitalistisen maailman pelastamiseksi tätämyöten tehty.
Muuten päivät ovat menneet varsin leppoisasti trooppisen auringon (ja ukkosmyrskyjen) alla. Surffin, shoppailun ja pyöräilyn lisäksi päivien täytteenä on ollut tenniksen lätkiminen takapihan kentällä.
Olen kyllä jo sisäistänyt ajatuksen, että Suomeen ja arkeen palaamisesta ei tule varmasti yhtään mitään. ;)

Anarkiaa

Miksi jenkkikytät ovat mulkkuja? Koska he ovat jenkkiläisiä kyttiä.
Asuin ensimmäisen Hawai’i viikon vuokra-auton takakontissa ja vain päivää ennen kuin olin saamassa katon pääni päälle, sain kokea amerikkalaisen virkavallan vieraanvaraisuuden. Nukuin edellisten öiden tapaan Ehukai rantapuiston parkkipaikalla, Pipeline-nimisen aallon edustalla, kun auton ikkunaan koputettiin. Sinisistä välkkyvaloista tajusin heti mistä oli kysymys. Ensimmäinen konstaapeli oli suhteellisen rento ja alkoi vain luetella pykäliä minkä takia en olisi saanut nukkua parkkipaikalla. Tällävälin paikalle saapunut (selvästi ylempiarvoinen) naiskonstaapeli olikin sitten aivan eri maata. Ensimmäisenä kimeästä kurkusta tuli sanat ”lisence & registrasion”! Tämän jälkeen alkoi uhkailu auton hinauttamisella ja minun pidättämisellä. Vaikka olin kuullut tarinoita jenkkikyttien päällepäsmäriydestä tämä kohtelu oli silti täysin käsittämätöntä. Parkkipaikan sääntökyltissä oli sitä paitsi vain maininta ”no camping”, joka on mielestäni eri asia, kuin henkilöautossa nukkuminen. Pitäydyin kuitenkin nöyrässä rouvittelussa, antamatta naispuoliselle mulkulle yhtään enempää aihetta vaahtoamiseen.
Koska en provokatiivisesta kohtelusta huolimatta menettänyt malttiani, puhallus oli puhdas, ja koska kansainvälinen ajokorttikin löytyi, ei sika pystynyt lain nimissä muuhun, kuin 50 dollarin parkkisakkoon. Whatever.

Toisaalta samalla hinnalla ei varmasti olisi löytynyt toista yöpaikkaa näköalalla maailman kuuluisimmalle aallolle.

Elät vain kahdesti

Kansainvälisen päivämäärärajan ylittäminen oli hauska kokemus. Fijiltä Hawai’ille matkustettaessa tämä tarjosi minulle mahdollisuuden elää sama päivä uudestaan.

Ensimmäinen vedos lokakuun viimeisestä perjantaista alkoi auringon noustessa pienen Yanuca saaren rannalla. Olimme australialaisen Timin kanssa ainoat vieraat pienessä Batiluva-resortissa Fijin pääsaaren eteläpuolella. Massiivisen aamupalan jälkeen alkoi puolen tunnin venekyyti, keskellä avomerta sijainneelle Frigates passage-riutalle. Nimensä paikka on saanut riutan ja aaltojen yllä liitelevien isojen merilintujen mukaan. Aalto oli ärjynyt viimeiset pari päivää melko reippaan kokoisena, eikä tämä päivä tehnyt poikkeusta. Jäimme tarkastelemaan tilannetta vähän turhan pitkäksi aikaa veneestä, joka ei ainakaan helpottanut ulos melomisen kynnystä. Lopulta saimme itsemme vesille ja hyviä aaltoja riitti molemmille. Vajaan tunnin päästä ulos meloessamme riutan reunaan iskeytyneessä aallossa näkyi kuitenkin jotain, joka sai molemmat kääntämään lautansa takaisin kohti venettä; syvänsinisen vesiseinän läpi kuulsi kolmisen metriä pitkän hain silhuetti. Kuten hyvään surffietikettiin kuuluu, annoimme lokaalille tilaa suosiolla.
Matka takaisin saarelle kului edellisten päivien tapaan uistellen. Suomi vs Australia kisan voitto meni tänään Timin nimiin hyvän kokoisella Espanjan makrillilla. Minä olin tosin vienyt voiton pari päivää aikaisemmin samanlaisella kalalla, joten tasuriin oli hyvä lopettaa. Resortin ennätys oli vuosi takaperin maihin vedetty 180 kiloinen Marliini. Emme päässeet lähellekään ennätyslukemia, mutta erinomaiset sushit ja medaljongit kaloista silti irtosi!
Iltapäivä ja ilta kuluivat lentokentälle värikkäässä paikallisbussissa matkustellessa.


Välipysähdys pakotti heräämään jossakin keskellä hikisen kuumaa Samoan yötä.

Perjantai 30.10. toinen vedos. Aamuaurinko värjäsi horisontin punaiseksi lähestyessämme Hawai’in saariryhmää. Maahantulotarkastuksen, sormenjälkien ja kasvokuvan jälkeen olin tervetullut Amerikan yhdysvaltojen maaperälle. Autovuokraamon munaaman varauksen ansiosta sain hyvityksenä alleni pari luokkaa isomman kärryn. Käytin aurinkoisen ja kuuman päivän ajellen Oahun saarta ympäri upouudella jenkkityylin Ford Escape XLT:llä ja kävin ottamassa tuntumaa Hawai’in aaltoihin jättimäisten merikilpikonnien kansoittamassa Makahan rantavedessä. Siirtymä lähes autioilla saarilla vietettyjen viikkojen jälkeen keskelle taivasta hipovia pilvenpiirtäjiä sujui suhteellisen kivuttomasti.